Unohtakaa jo itil

It -palveluhallinnan ns. parhaiden käytäntöjen kirjasto on liian suosittu ja sen johdosta palveluntuottajien on pakko sanoa noudattavansa itiliä koska asiakkaat vaativat sitä. Samaan aikaan yhä useammat ammattilaiset ovat tajunneet että itil ja siihen liittyvät koulutukset eivät ole kunnossa. Esimerkiksi itilin ohjeiden mukaisesti it-yksikön pitäisi paneutua ankarasti strategiatyöhön. Viisaiden kirjojen mukaan yksi strategia ei it-yksikölle riitä vaan niitä pitää olla peräti 20 kappaletta eli lähes jokaiselle pikku puuhalle pitäisi määritellä oma strategia. Strategian ideaa ymmärtämättömät itilin kirjoittajat eivät myöskään osaa erottaa prosessia ja toimintoa toisistaan, vaan nämä menevät tekstissä iloisesti sekaisin. Koko ”parhaiden käytäntöjen” käsite on hämärtynyt, kirjoissa esitellään surutta uusia, teoreettisia käytäntöjä ”hyvinä”, tai ”parhaina” käytäntöinä.

Aidan Lawes, joka oli vetämässä itilin uuden version kehittämishanketta, on kirjoittanut neliosaisen kritiikin itilin tilasta ITP Reportin sivuilla. (Criticizing ITIL, Part 1-4) Siinä hän kertoo kuinka erään suuren it-palvelutuottajan henkilöstölle opetetaan sovellettua itiliä ”niin kuin meillä toimitaan”, mutta hankitaan kuitenkin sertifikaatit sertifikaattien vuoksi. Eräs suomalainen asiakkaani kertoi minulle, että heidän on pakko käyttää henkilöstöä itil-kursseilla asiakkaiden painostuksen takia vaikka sisältö on mitä on.

Itil kehitettiin aikoinaan 1980 luvulla, mutta se saavutti suuren suosion vasta vuosituhanteen vaihteessa. Aluksi itil oli vapaasti käytettävissä ja se avasi tien kasvulle. Kun suosio kasvoi, omistaja tarttui oikeuksiinsa. Sisällön oikeudet omistaa Office of Governement Commerce, eräänlainen brittien Solidium ja kirjojen oikeudet omistaa yksityinen TSO, joka aiemmin oli Englannin valtion painatuskeskus. Paineita itilin uusimiselle alkoi tulla eri suunnista ja lopulta se päätettiin kirjoittaa uusiksi. Koska OGC:llä ei itsellään ole mitään aiheeseen liittyvää osaamista, se ulkoisti kirjoittamisen tarjouskilpailun kautta viidelle yritykselle. Tulos oli sekava soppa, kirjat ovat ristiriitaisia ja niissä on paljon hyvää asiaa, mutta myös ärsyttäviä virheitä.

Uuden version myötä itil koulutus uudistettiin. Uusia tutkintoja kehitettiin runsaasti ja koulutuksesta tehtiin hyvin monimutkainen. Peruskurssilla tutustutaan lähinnä kirjojen sisällysluetteloon, varsinaiseen asiaan ei ehditä juuri paneutua. Jatkokursseilla olisi aikaa paneutua asioihin, mutta niiden suosio on ollut surkea.

Kaikki kouluttajat lähtivät tähän innolla mukaan, koska sertifiointikoulutuksesta oli kehittynyt merkittävä tulonlähde ja uuden koulutusohjelman ajateltiin moninkertaistavan tulot. Koulutuksen ainoa tavoite on hankkia osallistujille sertifikaatit ja jotkut kouluttajat jopa antavat takuita sertifikaatin saamiselle. Käytännössä tämä varmistetaan antamalla osallistujille kysymykset ja niiden oikeat vastaukset etukäteen ”mallikysymyksinä”. Kun kolmipäiväisen kurssin ja tentin käypä markkinahinta on reilu 1.000 € per henkilö, voisi rahat käyttää järkevämmin kuin opiskella näitä 1×2-harjoituksia.

Asiakkaan on turha vaatia it-toimittajaansa noudattamaan itiliä, se ei oikeastaan merkitse mitään, koska itil on niin tulkinnanvarainen. Itilin eri versiot ovat pinnalta katsoen samanlaisia, mutta jos vaivautuu lukemaan tekstiä, huomaa että sisällöllisesti niissä on suuria eroja. Käytännössä eri itil version soveltajien on hyvin vaikea löytää yhteistä linjaa oikein mistään, jokaiselle tulkinnalle näyttää löytyvän kirjoista perustelut.

Tarjouspyynnöissä ei siis pidä kysyä itilistä tai vaatia henkilökunnalla itil sertifikaatteja. Sen sijaan voi kysyä noudattaako toimittaja kansainvälistä ISO 20000 standardia. Se on paljon parempi pohja yhteistyölle, koska se on lyhyt ja melko täsmällinen sekä sisältää tarvittavat keskeiset elementit. Se ei muun muassa vaadi kirjoittamaan ainoatakaan strategiaa it-palvelutoiminnalle, riittää että on olemassa yrityksen strategian pohjalta laadittu suunnitelma.

%d bloggers like this: