Ovatko huonot työkalut syynä it-palvelunhallinnan epäonnistumisiin

Luottamuksellisissa keskusteluissa alan ihmisten kanssa nousee esiin it-palvelunhallinnan hankkeiden epäonnistuminen. Tutkimuksissa ja seminaariesityksissä näistä ei kuitenkaan puhuta. Tarjosin IKEA-efektiä syyksi edellisessä artikkelissa ja se voi selittää ristiriidan raportoinnissa, mutta ei kuitenkaan kerro miksi hankkeet epäonnistuvat niin usein. Huonot työkalut sen sijaan voisivat olla epäonnistumisten takana.

On vähän irvokasta, mutta toki hyvin ymmärrettävää, että it-väen oma prosessikehitys kaatuu juuri huonoihin työkaluihin. ITILin mukainen prosessimalli on haastava kokonaisuus ja sitä tukeva työkalu on lähes yhtä monimutkainen kuin ERP- tai CRM-järjestelmä. On selvää, ettei sisäiseen työkaluun voi satsata kovin paljoa resursseja ja siksi tulos jää helposti puolinaiseksi.

Tämä herättää kaksi kysymystä.

1) Pitääkö tulos paikkansa?

Olen saanut jonkin verran palautetta, joka vahvistaa tulosta, mutta lisää havaintoja olisi hyvä saada. Paras tapa olisi tehdä tutkimus yrityskohtaisena ja suunnata se niille, jotka käyttävät  tai joiden pitäisi käyttää järjestelmää.

2) Miten ongelman voisi ratkaista?

Tuskin rahalla. Järjestelmän räätälöiminen toimivaksi on varmasti huonoin ratkaisu. Se on kallista ja version vaihdot tuottavat ongelmia. Järjestelmän vaihto voisi auttaa, jos markkinoilta löytyy parempia vaihtoehtoja.

Keventäminen voi olla paras vaihtoehto. Turhan tiedon kirjaaminen pitää lopettaa. Jokainen järjestelmän kenttä ja ominaisuus kannattaa arvioida kriittisesti. Käytetäänkö tietoa, käytetäänkö ominaisuuksia?

On myös tärkeää, että järjestelmä auttaa käyttäjiä, esimerkiksi rutiinien automatisointi ja kätevä tiedonhaku voivat lisätä järjestelmän suosiota.

Suositukseni: 1) Tutki asia 2) Kevennä ja automatisoi järjestelmää mahdollisimman paljon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: