Mitä opin vuonna 2012

Kolme asiaa nousee selvästi yli muiden:

1) Sosiaalinen media. Olen kirjoittanut sosiaalisesta mediasta vuosina 2009-2011 omien luokittelujeni mukaan 2-3 kertaa vuodessa. Vuonna 2012 juttuja oli 17. Sosiaalinen media näkyi muutenkin, löysin itseäni erilaisilta listoilta ja esiinnyin kansainvälisissä tilaisuuksissa viisi kertaa. Käytän sosiaalista mediaa ensisijaisesti työtarkoituksiin, haen tietoa sekä ajatuksia ja keskustelen eri aiheista. Keskusteluja käydään monella tasolla ja erilaisilla forumeilla.

Sosiaalinen media on kuin villi luonto. Siellä voi toimia hyvin erilaisilla strategioilla. Voi keräillä toisten hyviä oivalluksia ja jakaa niitä ystävilleen tai voi yrittää luoda itse jotain uutta tai kiinostavaa. Monet viihtyvät vain tarkkailijoina, mutta tarkkailija ei kerää luottamuspääomaa. Pay attention (kiinnittää huomiota) on osuva termi, sillä siinä on sana pay (maksaa). Chris Dancy on korostanut huomion hintaa. Valtavasta informaatiovirrasta on osattava poimia kiinnostavat asiat ja siihen tarvitaan luottamusta viestin lähettäjään. Tietysti kenenkään ei ole pakko lähteä sosiaalisen median viidakkoon, voihan laskutkin maksaa vielä pankissa, jos internet ei kiinnosta;)

2) Service Desk 2.0. Sain valmiiksi artikkelini ja olen puhunut aiheesta paljon. Service Deskin uusiutuminen on tärkeä aihe, mutta monille se on vielä utopiaa. Vanhat mallit istuvat syvässä ja niiden poisoppiminen vie aikaa. Tästä päästäänkin kolmanteen aiheeseen.

3) Poisoppimisen tärkeys. Satuin kirjoittamaan, että meidän pitää poisoppia ITILiä, jos haluamme kehittyä it-palvelunhallinnassa. Heitosta tuli ikäänkuin vahingossa käsite: Unlearning ITIL, joka on herättänyt kovasti tunteita. ITIL tuo vielä leivän monen konsultin ja kouluttajan pöydälle, joten sen kritisointi herättää suuria tunteita. Monet ovat ahertaneet kovasti saadakseen ”arvokaan” sertifikaatin todistukseski ”ammattitaidostaan”. Valitettavasti kaikki tuo on vain keisarin uudet vaatteet: kallista mutta olematonta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: