Työkalututkimus 2013

Uusin nyt viimevuotisen työkalututkimuksen, koska on ilmiselvää että käynnissä on työkalusukupolven vaihdos. Tutkimus oli taas yksinkertainen, kysyin it-palvelunhallinnan tuotteen nimeä, kouluarvosanaa ja käyttötarkoitusta.

Vastauksia on tullut 107 ja niissä mainitaan 131 työkalua. Näihin lasken mukaan ne 5%, jotka kertoivat että heillä ei ole käytössä mitään työkaluohjelmistoa.

Muutoksen tuulet tosiaan puhaltavat. ServiceNow on nyt kiilannut itsensä ykköseksi kolmessa vuodessa.

Slide2

Selvin häviäjä on ollut Efecte. Remedy ITSM eri versioissaan (olen nyt yhdistänyt BMC ITSM:n ja Remedyn yhdeksi) on sinnitellyt kakkosena. Kaikki muuta jäävät alle 10 % osuuteen maininnoissa. Huom. Vastauksia ei ole painotettu yritysten koon mukaan mutta osuudet lasketaan vastauksista, jolloin suuren yrityksen paino kasvaa. Suurissa yrityksissä käytetään usein eri välineitä eri yksiköissä.

 

Asiakastyytyväisyyksissä ei ole suuria eroja. merkillepantavaa on että kaikkien vastausten keskiarvo laskee.

Slide1

 

Requeste on edelleen ykkönen, kuten se on ollut joka kerta. ServiceNow on noussut kakkoseksi ja ohittanut Efecten.

Analysoin käyttötarkoitukset vielä erikseen ja julkaisen siitä raportin myöhemmin.

LeadIT13 osa 2

Oli mielenkiintoinen kokemus olla keynote puhuja LeadIT konferenssissa. Aloitin perjantain ohjelman Canberra National Convention Centren suuressa Royal Theatre -salissa. Vaikka edellisenä iltana oli ollut gaalaillallinen, väkeä oli paljon.  Hiukan jännitti ennen esitystä, mutta kun pääsin vauhtiin niin se unohtui nopeasti. Unlearning ITIL oli monien mielestä jännittävä otsikko, sillä ei Australiassakaan ole kuultu juurikaan ITIL-kriittisiä esityksiä. Yksi kuulijoista tuli kertomaan että hän oli yrittänyt saada vastaavanlaisen esityksen ohjelmaan aikaisemmin, mutta se oli hylätty.

1-WP_20130809_001Esitys meni hyvin ja monet tulivat kiittämään jälkeenpäin.  Tässä yksi twitter-kommentti: Karl Rohde @KRohde @aalem you’re a cool dude. Your talk at #LEADit was confronting and welcome. Thanks. Tässä on esitykseni jälkeen tehty haastattelu, kuuntele haastattelijan australianenglantia, hän kuitenkin puhuu hitaasti ja selvästi. Minulla oli välillä suoranaisia vaikeuksia ymmärtää ihmisten puhetta kun he puhuivat nopeasti. Tässä muutama lyhyt mutta hyvä blogi konferenssin sisällöstä: Rod Weir ja Aprill Allen

Omalta kannalta tärkein anti oli palveluintegraation merkitys. Keskeisen viestin voi tiivistää näin. ”Manage your vendors, don’t let your vendors manage you”. Ulkoistusten yhteydessä käy helposti niin, että luotetaan liikaa toimittajien palvelukykyyn ja prosesseihin. Voidaan kuvitella, että kun kaikki soveltavat itiliä niin yhteistyö toimii saumattomasti. Näin ei käy, toimittajilla on omat tavoitteensa ja he toimivat oman päänsä mukaan, jos asiakas antaa sen tapahtua. Itil on ajateltu sisäisen it:n näkökulmasta, se ei sovellu ollenkaan hyvin monitoimittajaympäristöön.

Palvelunlaatusopimuksilla ei saada aikaan toimivaa kokonaisuutta. Palveluintegraatio ei ole helppoa eikä siihen ole mitään taikatemppua. Pitää olla osaavaa väkeä ja määrätietoinen johto.  Palveluintegraatio pitää organisoida ja sillä pitää olla riittävät resurssit.

Palveluintegraation voi ostaa, jos tietotekniikka ei ole strateginen väline. Esimerkiksi teollisuusyrityksen ei välttämättä kannata panostaa tietotekniikan osaamiseen, jos sillä pyöritetään pääasiassa hallinnollisia rutiineja. Monilla yrityksillä tietotekniikka on kuitenkin tärkeä elementti yrityksen ydinosaamisen alueella. Monen palveluyrityksen tuotekehitys kytkeytyy tiiviisti tietotekniikan suomiin mahdollisuuksiin. Osallistuin paneelikeskusteluun aiheesta Arkkitehtuuri ja innovaatio. Siinä eräs panelisti tiivisti tämän esimerkkiin: Milloin pilvenpiirtäjistä tuli tärkeitä Manhattanin kehityksellä? Heti kun tuli mahdollista rakentaa niitä. Tarvittiin kaksi tärkeää innovaatiota: teräsrakenne ja turvalliset hissit. Oma käsitykseni on, että useimpien organisaatioiden pitää opetella palveluintegraatio.

LeadIT Canberra, Australia

Kirjoitan tätä Canberrassa (ja päivitän nyt Helsingissä). Saavuin tänne sunnuntaina. Vuokrasin sitten maanantaina auton ja ajoin itään rannikolle ja sitten ylös Sydneyhin. Reitti oli tosi kaunis, ensin vuorten yli ja sitten kohti Tasmanian merta. Kenguruvaroitukset eivät olleet turhia, näin paljon kuolleita kenguruita mutta en onneksi itse törmännyt yhteenkään. Näin niitä lopulta viimeisenä päivänä kun heräsin aikaisin ja lähdin kävelylle vähän ennen auringonnousua. Läheisessä puistossa niitä oli kymmeniä.

1-WP_20130805_015Tapasin Sydneyssä australialaisen CBA pankin it-henkilön ja kyselin häneltä it-palveluista ja -tuesta. Kävin sitten kävelemässä keskustassa ja satamassa. Pääkaupunkiseudun paikallisjunista valittajien kannattaisi tutustua Sydneyn juniin. Keskinopeus näytti olevan alle 50 km/t, maksimi lienee 75 mutta usein edettiin n. 30km/t. Sekä kiskot että osa junista ovat kurjassa kunnossa.

Konferenssi on nyt puolessa välissä ja omat esiintymiseni ovat vasta tulossa. Osallistun tänään paneelikeskusteluun ja olen huomisen aamun keynote-puhuja.

On ollut hauska tavata ensimmäistä kertaa sosiaalisen median kautta tutuksi tulleita ihmisiä. En tiennytkään että tunnen jopa yhden Canberrassa asuvan Rod Weirin, joka tarjosi minulle pienen kiertoajelun. Rod Weir on muuten kirjoittanut hauskan blogin siitä kuinka älyttömiä ovat työkalujen itil-compliance vaatimukset ja sertifikaatit.

Canberra on aika pieni ja nuori kaupunki. Sen suunnittelussa on käytetty viivotinta ja harppia. Lopputulos on toimiva, mutta tylsä, kaupunki ei ole mikään turistikohde.

Ammatillisessa mielessä on ollut mielenkiintoista havaita, että australialisilla IT-ihmisillä on samoja  ongelmia kuin meillä. Olen saanut eniten irti palveluintegraatiosta eri monitoimittajapulmien ratkaisuista.   Sydneyssä  kävimme mielenkiintoisen keskustelun siitä, miten CBA on luopunut yhden toimittajan mallista ja  ratkaissut lukuisten toimittajien hallinnan. Täällä oli myös mielenkiintoinen paneelikeskustelu aiheesta.

ITIL ei ole vallitseva teema, noin 15 % esityksistä käsittelee sitä. ISO 2000 ja COBIT ovat myös esillä. Rob England esiintyy useita kertoja, hänellä on kaksi esitystä ja sen lisäksi hän vetää kaksi paneelikeskustelua. Osallistujia on reilu 500.

%d bloggers like this: